torstai, 3. syyskuu 2009

Tokokoe 30.8.2009

Olgan kanssa käytiin toisessa tokokokeessa Oulussa viime sunnuntaina ja saatiin kerättyä toinen 1-tulos. Allan Aula tuomaroi. Keli oli aika kamala, kun vettä oli satanut yönkin aikana ja satoi edelleen koko suorituksemme ajan, koska paikallaolo alkoi jo klo 9. Kenttä oli arvatenkin erittäin märkä. Hienosti Olga kuitenkin tsemppasi loppuun asti sateesta huolimatta. Enemmän sitä häiritsi ihmiset ja kentän laidalla seisoskelevat koirat.

Luoksepäästävyys 10

Paikallaolo 8 (Meni vasta toisella käskyllä maahan. Kiitos kriittisellä hetkellä ulvomaan alkaneen toisen koiran. Piste meni myös siitä, että nousi 10s ennen ajan loppumista istumaan)

Seuraaminen kytkettynä 8,5 (Alku ja loppupätkä ok, välillä haahuili ja katseli ympärilleen ja taisi unohtaa myös perusasentoja)

Sama vapaana 8 (Samat kommentit)

Maahanmeno seuraamisen yht. 10 (Olin ladannut kaikkeni tähän käskyyn ja taatusti yleisöllekään ei jäänyt epäselväksi, mitä sanoin :D)

Luoksetulo 10 (Tosi hyvä!)

Seisominen seuraamisen yhteydessä 5 (Tämän sössin omalla avustuksellani, mutta jäi se koira seisomaan..)

Estehyppy 10 (Tässä luulin, että ei lähde minnekään, koska kadotin kontaktin koiraan taas heti "valmis" jälkeen. Annoin sitten hyvin kuuluvan käskyn ja Olga hyppäsi erittäin pitkälle, kääntyi ja pysähtyi. Pysyi paikallaan, kun menin viereen ja meni perusasentoonkin käskyn saatuaan, joten tämä meni sittenkin erittäin hyvin)

Kokonaisvaikutus 10 (OHO! Meidän yhteistyötä kehuttiin!)

173 pistettä. Jipii!

Harmittavan paljon Olga otti häiriötä muista liikkujista ja äänistä. Toivoisin myös että kilpailijalle annettaisiin rauha ja muut koiruudet (lenkkeilijöiden koirista puhumattakaan) olisivat kauempana tai autoissa odottamassa. Seuraaminen ei ollut olgamaista ja perusasentojen unohtelu ei ohjaajaa miellyttänyt, mutta kokonaisuuteen täytyy olla tyytyväinen sääolosuhteet huomioon ottaen.

maanantai, 10. elokuu 2009

Olga 4v 9.8.2009

Onnea Olgalle!!! Eilen synttärisankaria juhlittiin tuttuun tapaan herkuttelemalla. Niin, neljä vuotta sitten syksyllä haettiin Olga meille ja paljon on jo tässäkin ajassa ehditty oppia ja kokea. Muistellaanpa pentuaikaa parilla kuvalla.

 

Olgan kuulumisia on tullut nyt vähemmän kirjoiteltua, mutta hyvää kuuluu kuitenkin. Hakua ollaan treenattu vaihtelevan ahkerasti kesän aikana. Enemmänkin harrastaisi, kun vain aina saataisiin porukkaa kasaan ja treenit pystyyn. Kiintorullakin odottaa nyt käyttäjää. Tokokisoissa ei olla käyty toukokuun jälkeen, mutta tarkoitus olisi vielä kisata syksymmälläkin, kunhan saadaa taas parit virheet kuntoon ja treenimotivaatio kohdilleen.

lauantai, 8. elokuu 2009

Salsa misseilemässä Kauhajoella

Tänään lauantaina käytiin hakemassa Salsalle arvostelu Kauhajoen ryhmänäyttelystä. Ei hassummin mennyt, kun tuloksena hienosti JUN ERI JUK1 PN4. Tuomarina Janiki Steinbeck Israel, joka kylläkin puhui suomea ja on sinne suomesta muuttanut. Arvostelussa ei ollut mitään negatiivista mainittu, vaan pelkkää hyvää. Kovaa tahtia piti kehässä ja vain vähän liikutti koiria yksikseen. Juuri kun ehti saada koiran asentoon, niin tupsahti jo nauha käteen. Se jäi hieman ärsyttämään, mutta kiva päivä oli ja sää salli helteisesti. Hyvin olivat Kauhajoen koiraharrastajat näyttelyn järjestäneet. Autolla pääsi lähelle ym.

sunnuntai, 2. elokuu 2009

Kesän kuulumisia osa 3: Oulun näyttelyt 18.-19.7.

Kemistä jatkettiin seuraavana viikonloppuna "kotikisoihin" hyvässä seurassa. Lauantaina tuomarina Bolette Heering Tanskasta ja tuloksena JUN EH, ei sijoitusta. Tuomarin mielestä pää saisi olla pidempi (Salsalla ON pitkä kuono) ja karva karkeampi. Hienosti Salsa esiintyi, erityisesti poseerasi ja antoi käsitellä hyvin. Juoksua kehässä pitäisi harjoitella vielä enemmän, varsinkin kun koiria on kehässä paljon, niin saisi meno vähän rauhoittua ja hihna löystyä.

Sunnuntaina näyttelyt jatkui ja silloin tuomaroi itsekin käppänöitä kasvattava ja tyylikkääseen silinterihattuun sonnustautunut Niksa Lemo Kroatiasta. Tuloksena JUN ERI JUK4 ja erinomaisen hyvä arvostelu. Kauan juoksutti porukkaa kehässä ja mietti hartaasti paremmuusjärjestyksiä.

sunnuntai, 2. elokuu 2009

Kesän kuulumisia osa 2: Kemin näyttely 11.7.

Salsan kanssa on käyty heinäkuussa kolmessa näyttelyssä ja seuraava näyttely on Kauhajoella 8.8. Koitoksia varten Salsa kävi siistiytymässä kasvattajan salongissa. Kuvassa Salsa 13 kk.

1248786884_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Debyyttinäyttelystä tuloksena erikoistuomari Hilkka Salohallalta JUN EH JUK2 ja hyvä arvostelu. Näyttelyn päätteeksi saivat vielä sisarukset Salsa ja Edi leikkiä ja sekös vasta mukavaa oli. Teijalle kiitos näyttelykuvista!

1248787095_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248786987_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1248787173_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sisko ja sen veli.