Laiskuuttani on jäänyt treenit tänne kirjaamatta, mutta silti olemme jotain tehneet :D.
Keskiviikona pk-tottistreeneissä suoritimme kukin BH-kokeen tottelevaisuuskaavion. Olimme vuorossa heti ekana.. Seuraaminen kytkettynä oli aika levotonta pomppimista alkuvaiheessa ja edistämistä, mutta kontakti kuitenkin pysyi hyvin ja loppua kohti meno rauhoittui. "Minihenkilöryhmässä" Olga hairahtui haistelemaan maata ym. ja neitiä piti vähän herätellä tähän päivään. Täyskäännöksessä ja pysähtymisessä tarvi vähän käsiapua. Kaavio vapaana seuraten meni huomattavasti paremmin! Sitten liikkeestä istuminen, mutta Olga tarjosi ensi maahanmenoa, mutta hoksasi sitten istua toisesta käskystä. Jättö sinänsä meni hyvin ja sain rauhassa palata koiran viereen. Olga lennosta mukaan ja liikkeestä maahanmeno. Tämä meni hyvin, paitsi, että meinasin kompastua koiraan, koska meni vinoon maate. Luoksetulo oli vauhdikas ja loppuasentoa piti vauhdin takia vähän auttaa, mutta sivulle meni nätisti ja reippaasti. Paikallolossa ei malttanut kokoaikaa olla, vaan nousi kaksi kertaa istumaan. Tässä onkin nyt ollut probleemaa viime aikoina. Olga vaan kypsyy ja päättää, että minähän en enää makaa, vaikka tasan tarkkaan osaa liikkeen. Mun omat konstit ei siihen oo tehonnu ja sainkin ehdotuksen, että joku täysin muu vieras henkilö kävis koiralle karjaisemas tai kovenpaan äänensävyyn siis sanomassa käskyn uusiksi, jos makuulta ylös nousee. On kuulemma tehonnut muillekin. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä suoritus ja pääsisimme kouluttajan mukaan Bh-kokeen tottiksen läpi. :) No kyllä omasta mielestäni vielä pitää hioa, että käsiavut joissain kohtaa saa pois (ja että voin luottavaisin mielin nukkua koetta edeltävän yön, enkä pyörry jännityksestä paikallaolon aikana :D ).  Istumaannousu ei vielä paikalloloa pilaa täysin, kunhan pysyy ruudun sisällä, mutta silti tähän liikkeeseen täytyy saada varmuutta, kun meikäläinen seisoo kokeessa vielä selin koiraan, eikä ole harmainta aavistusta siitä mitä koira hommailee. Näitä harjoituksia vaan lisää!

Tässä  taannoin iltalenkillä Olga kaivoi ja repi irti lumihangesta jäätyneen rätin, joka myöhemmin paljastui kauluspaidaksi. :D Ja ai että oli hyvä saalis Olgan mielestä! Sehän piti aivan ensitöikseen tappaa ja sitten alkoi taas taistelu ja repiminen. Jösses, että tästä elukasta löytyi potkua! Patukastakin taistellaan hyvin, mutta tämä oli aivan omassa sarjassaa. Timo roikotti riepua olkapäänsä yli selkäpuolella ja Olga roikkui jalat ilmassa tässä mahtavassa saaliissa. Meikäläinen ei meinannut pystyssä pysyä, kun rupesin Olgan kanssa leikkimään.

Olga on innostunut niin kevätauringosta, että kokoajan pitäis olla pihalla ja jotain tekemistä pitäis keksiä. Neiti on aina ollut kuuluisa syömishaluistaan, mutta viime aikoina ei tunnu mikään määrä pitävän nälkää loitolla. Kävin ostamassa myös rasvaisempaa neuta ruuan sekaan. Olga on myös aika paljon merkkaillut, että ties vaikka juoksun pukkais kohta päälle... Laskelmien mukaan toukokuussa pitäis olla juoksun aika, jos säännölliset välit pysyy...